fbpx
Aavameri

Merimelonnan opaskurssit (MeSo)

Aavameri järjestää tilauksesta Melonta- ja soutuliiton koulutusjärjestelmän merimelonnan opaskursseja.

Melonta- ja soutuliiton melonnan Ohjaaja- ja Opaskoulutusten sisältöä on kehitetty erityisesti seuratoiminnan tarpeita ajatellen, vastaamaan tyypillisä seurojen ohjaus- ja koulutustilanteita. Pohjana on käytetty Suomen Kanoottiliiton koulutusjärjestelmää ottamalla mukaan elementtejä NIL (Pohjoismainen merimelonnan ohjaajayhdistys, www.nilfinland.fi) järjestelmästä.

Kurssikuvaus

Melontaoppaan toimenkuvaan kuuluvat vaativampien retkien vetäminen sekä melonnan alkeis- ja jatkotason opetustehtävät esimerkiksi peruskursseilla ja tekniikkaharjoituksissa. Käytämme kurssin aikana paljon aikaa vesillä. Harjoittelemme ja keskustelemme ryhmädynamiikkaa, tilannehallintaa ja tilanneskenaarioita, riskienhallinta, koulutusmenetelmiä, koulutuksen suunnittelua sekä retkisuunnittelua. Päivien aikana saat erilaisia ryhmänhallinta- ja johtamistehtäviä sekä tilanneskenaarioita. Kurssin päätteeksi saat henkilökohtaisen palautteen jatkoharjoittelua ajatellen ja opastutkintoon valmistautumiseksi.

Melontaoppaaksi tulee suorittamalla Melontaopaskoulutuksen ennakkovaatimukset, tämän melontaopaskoulutuksen 40h, jonka jälkeen täytyy vielä suorittaa Meloja 4-taitotestia ja opasnäyttökoetta, näitä kahta viimeisetä käytännössä NIL Guide-tutkinnon kautta.

Ennakkovaatimukset Melontaopas -koulutukseen

  • Vähintään 18 vuoden ikä, uimataito 200 m, pelastusuinti 50 m melontavarusteissa
  • Suunnistustaito, tehokas eteenpäinmelontataito ja varma kajakin / kanootin käsittelytaito. Käsittelytaidot osoitetaan ennakkoon suoritetulla Meloja 3 (EPP3) taitokokeella, BCU 3*-kokeella jonka yhteydessä testataan myös suunnistustaito sekä eteenpäinmelonta
  • Vähintään kahden vuoden melontakokemus
  • Melontaohjaajatason tutkinto tai vastaava kokemus melonnan ohjaamisesta tai opettamisesta. Kokemus osoitetaan vapaamuotoisella toimintaselvityksellä.

Muuta huomioitavaa

Osallistujan täytyy itse huolehtia siitä, että omat tarvittavat tapaturma- ja mahdolliset esinevakuutukset ovat voimassa. Hyvissä olosuhteissa harjoittelemme osittain paikoissa, missä välineet joutuvat helposti koetukselle. Ennakkotehtävien lisäksi, kurssin aikana järjestetään mahdollisesti teoriakoe, johon kannattaa varautua. Teoriakokeessa testataan merinavigointitaitoa (esim. eranto, merimerkit, reitinvalinta, meriteiden säännöt, pimeässä navigoinnin valot ja heijastimet), oppaan turvallisuussääntöjen ja juridiikan osaamista sekä yleistä melontatietoutta.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksessä käymme läpi ja harjoittelemme muun muassa:

  • pedagogiset menetelmät lähtökohtana eri oppimistavat ja eri asiapiireihin soveltuvat opetusmenetelmät
  • kommunikaatio
  • ryhmänhallinta ja ryhmän riskienhallinta
  • ryhmänhallinta kaatumistilanteissa, hinaukset

Tarkemmat tiedot

  • Kesto 4 päivää
  • Hinta 350€ sis alv/henk + MeSo rekisteröinti- ja aineistomaksu 50€ /henk
  • Ryhmän koko 3 to 8 persons
  • Kouluttaja / Opas Benjamin Donner (ISKGA-, NIL- ja MeSo-kouluttaja)
  • Kielet English, Swedish, Finnish (German, French and Spanish through pre-order)